Synnytyskota on kahden yrittäjä-äidin leikkikenttä ja unelmien yritys. Missionamme on rakentaa siltoja ja tavallistaa kotisynnytystä Suomessa.

 

Haemme vaikutteita maailmalta ja niistä inspiroituen rakennamme parempaa synnytyskulttuuria visuaalisesti puhuttelevin keinoin.

Hiihtomäentie 31, 00800 Helsinki

Email: synnytyskota@gmail.com

Intuitiivinen raskaus, synnytys ja vanhemmuus

Synnytin esikoiseni kotona elokuussa 2021. Päätös ei ollut mulle yksinkertainen, mutta kun olin alkanut siitä salaa haaveilemaan, en lopulta enää osannut ajatella muuta. Kaikki se, mitä opin itsestäni, kehostani, synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta raskausaikanani sekä se, että vauva sai syntyä oman kodin lämpöön, oli mulle ihan maailmaa mullistavaa.⁣⁣

Päätöstä kotisynnytyksestä haastoi se, että kohtasin matkalla niin paljon pelkoa asiaa kohtaan. Kannustusta tai kiinnostusta kuulin hädin tuskin, mutta varoittelua senkin edestä. Aika alussa totesimme mieheni kanssa, että asia kannattaa pitää pienen porukan välisenä, niin voimme keskittyä itsemme valmistamiseen emmekä muiden vakuuttelemiseen. Rohkeuden löytäminen vaati paljon omien pelkojeni läpikäymistä, uskomusteni tarkastelua ja tiedon etsintää.⁣⁣

⁣⁣Oon syvästi onnellinen, etten tuolloin ottanut muiden pelkoja kantaakseni tai antanut niiden vaikuttaa päätökseeni ja uskalsin toteuttaa haaveen kotisynnytyksestä. Sain siitä mahtavan ohjenuoran mukaan matkalleni äitiyteen: muista kuunnella itseäsi ja luottaa vaistoihisi.⁣⁣⁣

⁣⁣Kuten lähes kaikkeen, äitiyteenkin satelee neuvoja joka puolelta jatkuvasti. Maailma on pullollaan auktoriteetteja, keskustelupalstoja, podcasteja ja Facebook-ryhmiä, joista kaikki kertoo, miten vauvan kanssa kannattaa missäkin tilanteessa toimia. Ne on hyviä reittejä löytää tietoa, kunhan osaa suodattaa pois kaiken sen, mikä ei tunnu itsestä hyvältä ja luontevalta.⁣⁣

Mulle vauva-arkea helpottavin päätös on ehdottomasti ollut lakata hakemasta vastauksia ulkopuolelta ja luottaa intuitiooni. Käytännössä se on tarkoittanut muun muassa sitä, että oon poistunut Facebook-ryhmistä, lopettanut jatkuvan googlettamisen, podcastien kuuntelemisen sekä neuvolassa käymisen. Enhän muutenkaan hae elämässäni vastauksia ihmisiltä, joita en tunne ja joiden elämänarvojen en tiedä kohtaavan omieni kanssa. Kuuntelemalla itseäni oon löytänyt vauva-arkeen keveyttä ja luottamusta. Mun ei tarvitse pelätä pilaavani vauvaani, jos teen, niin kuin sydän sanoo enkä niin, miten olisi niin sanotusti järkevää. Päinvastoin. Tunnen, että se on lisännyt meidän hyvinvointia ja lujittanut meidän välistä yhteyttä.

“En usko, että asioihin on olemassa yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, vaikka joku niin antaisikin ymmärtää. Kukaan muu ei elä teidän arkea, tunne teidän tunteita, kanna teidän iloja ja murheita tai huolehdi teidän terveydestä ja hyvinvoinnista, kuin te itse.”

Oon elämässä monta kertaa huomannut, että valintojen ikävätkin seuraukset on helpompaa kantaa, kun teen valinnat omasta tahdostani enkä muiden toiveesta tai painostuksesta. Jos annan muiden neuvoille ja mielipiteille liikaa sijaa, on ei-toivottu seuraus aina vaikeampi sulattaa. Kun otan vastuun, kannan myös vastuun. Jos luovutan vastuun itsestäni muille, on liian helppoa syyttää muita.⁣⁣

Haluan, että muistat tämän: Saat vanhempana tehdä arkeen, rutiineihin, hyvinvointiin, terveyteen ja mihin ikinä liittyvät päätökset itse siitä huolimatta, mitä joku muu tekee tai suosittelee. Sun ei tarvi koskaan laittaa kenenkään hyväksyntää teidän tyytyväisyyden ja onnellisuuden edelle. En usko, että asioihin on olemassa yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, vaikka joku niin antaisikin ymmärtää. Kukaan muu ei elä teidän arkea, tunne teidän tunteita, kanna teidän iloja ja murheita tai huolehdi teidän terveydestä ja hyvinvoinnista, kuin te itse. Siksi kukaan muu ei myöskään voi tehdä paremmin teitä koskevia päätöksiä, kuin te itse. ⁣⁣

Itsesi kuunteleminen ei tarkoita sitä, ettetkö voisi pyytää apua tai vinkkejä muilta, vaan sitä, että uskallat lopulta luottaa itseesi ja valita kaikista vaihtoehdoista sen, mikä saa sut tuntemaan hyvää oloa.⁣⁣

⁣⁣Uskon, ettet äitinä tekisi tietoisesti valintaa, jonka tunnet olevan huono lapsellesi. Valitset varmasti aina sen tien, joka tuntuu paremmalta. Siksi voit luottaa siihen, että tiedät kyllä aina syvällä sisimmässäsi sen, mikä vaihtoehdoista on oikea. 🤍

 

Kuvat: Jonna Poutala